Pentagon ja hallitukset keskustelevat hiljakseen siitä, sallitaanko tekoälyohjattujen lennokkien päättää itsenäisesti, tappavatko ne ihmisiä taistelukentällä. The New York Timesin mukaan Yhdysvallat, Kiina, Israel ja muut valtiot tarkastelevat vakavasti tekoälyn lennokkisotaa, jossa laitteet päättäisivät, elävätkö vai kuolevatko…
Miestä lyötiin rautaputkella Kalevankadulla. Torikadun ja Siltakadun risteyksessä toista miestä potkittiin päähän ja kylkeen. Molemmissa tapauksissa tekijät olivat ehtineet poistua paikalta. Tapahtumista pyydetään havaintoja. Nyyrikinkadulla ylinopeudesta pysäytetty puhalsi törkeät lukemat puhalluskokeessa. Miestä oli lyöty rauta putkella…
Venäjä vetäytyi lokakuun lopussa rajayhteistyön sopimuksesta Suomen kanssa maan pääministerin määräyksellä, mutta on yllättynyt siitä, että Suomi ei vastaanottanut sille siirtynyttä vastuuta laittomasti matkustavien käännyttämisestä, mutta käyttää tilannetta itärajan sulkemiseksi ’uudella rautaesiriipulla’. Samaan aikaan Venäjällä on…
Lapin poliisilaitoksen alueella pahoinpitely ja liikennetehtäviä Meri-Lappi Ylitorniolla poliisipartio pysäytti henkilöauton kuljettajan ajokunnon tarkastamiseksi. Auton kuljettajana toiminut mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,70 mg/l. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja kuljetettiin Ylitornion terveyskeskukseen verikokeeseen. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena.…
Suurin osa suomalaisista sulkisi koko itärajan. Suomalaisten selvä enemmistö on myös sitä mieltä, että Suomi voi jättää noudattamatta kansainvälisten sopimusten velvotteita. Helsingin Sanomien teettämän kyselyn mukaan keskimäärin kolme neljäsosaa suomalaisista on sitä mieltä, että itäraja pitäisi…
Sota Venäjällä Pertti Luntinen kirjoitti aikoinaan paksun kirjan Sota Venäjällä -Venäjä sodassa (SKS 2008, 1037 s.). Hän aikoi päättää sen Venäjän ”viimeiseen” sotaan, joka oli Tšetšeniassa, mutta ennen ilmestymistä käytiinkin vielä Gruusiassa eli Georgiassa sota. Kirjoittaja…
Poliisi epäilee henkilöauton kuljettajaa rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Poliisipartio pysäytti perjantaina 24.11.2023 kello 22.30 aikaan Mikkelissä Karsikkoniementiellä henkilöauton kuljettajan ajokunnon tarkastusta varten, jolloin kuljettajana toimineelle miehelle suoritettu huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille.…
Irlantilainen kantaväestö lähti raivoissaan kaduille protestoimaan maahanmuuttopolitiikkaa vastaan sen jälkeen, kun siirtolaismies puukotti useita lapsia. Algerialainen siirtolainen puukotti kolmea pientä lasta ja naista koulun ulkopuolella Parnellin aukiolla Pohjois-Dublinissa.
Dis-, ja misinformaatiota Venäjältä mielipiteiden vaikuttamiseksi levittävä punavihreä Sanoma Oy ja valtiorahoitteinen suomettunut Yleisradio pistää nyt "parastaan".
EU:n komission valmisteleman Juomavesidirektiivin toimeenpano sen nykyisessä muodossa aiheuttaisi Kiinteistöliiton mukaan Suomeen miljardien eurojen laskun. Juomavesidirektiivi säätelee veden kanssa kosketuksissa olevien materiaalien laatua. Komission valmistelema direktiivi uhkaa aiheuttaa vuosittaisten miljardien eurojen putkiremonttien lisäksi myös terveyshaittojen kasvamista.…
Perussuomalaisten Toimi Kankaanniemi oikaisee Keskisuomalaisen pääkirjoituksessa 22.11. esitettyjä virheellisiä väittämiä. Keskisuomalaisen pääkirjoituksessa 22.11.2023 annettiin väärää tietoa kuntien valtionosuusleikkauksista. Väite siitä, että Orpon hallitus tai valtiovarainministeriö olisi tarkoituksella leikkaamassa valtionosuuksia, on totaalisen virheellinen. Leikkaus perustuu täysin Marinin…
Hämeen poliisilaitoksen alueella on kulunut vuorokausi ollut poliisille varsin työntäyteinen. Tehtäviä kertyi kaikkiaan 249 kappaletta. Tehtävät olivat luonteeltaan tavanomaisia poliisitehtäviä pitäen sisällään mm. useamman liikennejuopumustehtävän. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojiin päätyi yhdeksän henkilöä. RIIHIMÄKI…