Uutisvirta~~~

MV-lehti | 2025-08-20 06:49:02 UTC | 73352

Epstein-pedofiiliringin tutkintamateriaaleja luovutetaan vihdoin USA:n kongressin tutkintakomitealle

Yhdysvaltain oikeusministeriö alkaa toimittamaan ensimmäisiä Jeffrey Epstein -tapausta koskevia asiakirjoja edustajainhuoneen valvontakomitealle perjantaina, komitean puheenjohtaja James Comer sanoi saatuaan virallisen haasteen.

MV-lehti | 2025-08-20 06:41:11 UTC | 73353

Kiinan ja Intian suhteet parantuvat – Kaupankäynnin rajoituksia poistetaan

Yhdysvaltojen luoma maailmankaupan epävarmuus on saanut alueellisesti toistensa kanssa kilpailevat suurvallat Kiinan ja Intian lähestymään toisiaan. Kiinan ilmoitus vientirajoitusten poistamisesta Intiaan nähdään huomattavana BRICS-maiden geotaloudellisena siirtona.

Kansalainen | 2025-08-20 06:07:00 UTC | 73351

Israelin jalkapallofanit kutsuivat puolalaisia ”murhaajiksi vuodesta 1939”

Israelin ja Puolan suhteet ovat saavuttaneet uuden pohjakosketuksen molemmin puolin toimivan jalkapallofaniryhmän ansiosta. Puolan ja Israelin suhteet joutuivat jälleen vaikeuksiin, tällä kertaa israelilaisfanien pöyristyttävän käytöksen vuoksi jalkapallo-ottelussa. Silti puolalaisilla oli oma aggressiivinen viestinsä edellisen pelin aikana.…

Timo Vihavainen | 2025-08-20 05:50:00 UTC | 73350

Taantumusmies

Alamaisen on pelättävä Filosofejahan riittää joka junaan. On hyvä muistaa, etteivät monet heistä ole koskaan olleet sellaisen sallivan ja pluralistisen yhteiskunnan kannattajia, joka nykyään on ainakin läntisessä maailmassa lähes aina ajattelun lähtökohtana. Konstantin Leontjevista n(1831-1891) olen…

Professorin ajatuksia | 2025-08-20 05:03:00 UTC | 73349

Ei niin hyvää, ettei jotain pahaa

Osuuspankin ekonomistit arvelivat eilen, että Suomen talous kasvaisi ensi vuonna kaksi prosenttia. Eli maamme vuodesta 2008 alkanut pitkäaikainen taantuma olisi lopultakin päättymässä.Ilmeisesti tämän uutisen innoittamana Ylen toimitus listasi viisi asiaa, joiden perusteella näin näyttäisi tosiaankin olevan. Niistä ensimmäinen oli se, ettäsuomalaiset ovat alkaneet kesän aikana käyttää

Poliisi | 2025-08-20 04:54:00 UTC | 73348

Rakennuspalo Virroilla

Omakotitalo tuhoitui Virtain rakennuspalossa Ilmoitus rakennuspalosta Virroilla 20.08.2025 00.18 aikaan. Paikanpäällä oli havaittavissa omakotitalo täyden palon vaiheessa. Omakotitalo tuhoitui palossa täysin. Talon asukasta ei ole tavoitettu. Tapausta tutkitaan palonsyyn tutkintana. Tapahtumasta lisätietoja odotottavissa aikaisintaan kello 14.00…

Kansalainen | 2025-08-20 04:05:00 UTC | 73346

Kreikassa laittomille maahanmuuttajille asennetaan elektroniset tunnisteet ja viedään suoraan säilöönottokeskuksiin odottamaan palauttamista

Uusi toimenpide on seurausta Pohjois-Afrikasta saapuvien henkilöiden määrän kasvusta, ja se on osa Kreikan maahanmuuttopolitiikan laajempaa tiukkaa uudistusta. Kreikan hallitus on ilmoittanut suunnitelmista vaatia maahanmuuttajia, joiden turvapaikkahakemus on hylätty, käyttämään elektronisia nilkkarannekkeita, jotta heidän liikkumistaan voidaan…

Yrjöperskeles | 2025-08-20 04:00:36 UTC | 73347

LÖYSÄSSÄ HIRRESSÄ

Eli yksi esimerkki koulun alennustilasta Jaa mistä sitten oli kysymys? No, uutinen kertoo. Joskaan ei mitään yllättävää: Eteläsuomalainen opettaja näki kahden koululaisen  välisen rajun tappelun keväällä 2023. Koululaiset löivät ja potkivat toisiaan, eivätkä opettajan käskyistä huolimatta…

Poliisi | 2025-08-20 03:23:00 UTC | 73345

Oulun poliisilaitoksen alueella rattijuoppoja liikenteessä

Poliisi sai kiinni neljä eri rattijuoppoa eri puolilla Oulun poliisilaitpksen aluetta Tiistaina 19.8, klo:11.58 aikaan poliisi pysäytti henkilöauton Oulu Toppilassa. Kuljettajana toimineen noin 55-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.   Limingassa…

Jaskan pauhantaa | 2025-08-20 03:06:00 UTC | 73344

Sivallus CDXV

Meiltä ei ole kysytty: miksi ihmeessä Alexander Stubb oli kutsuttu suurten maiden johtajien lisäksi Washingtoniin? Me vastaamme silti: Trump kutsui Stubbin paikalle kontrolliksi. Jos Stubbido ymmärsi mitä sovittiin, niin sitten voi olla varma että kaikki muutkin…

Elinkeinoelämän valtuuskunta | 2025-08-19 21:01:55 UTC | 73343

Yli puolet työttömistä on vaikeasti työllistettäviä rakennetyöttömiä – kolme keinoa nuorten työllistämiseen

Tiivistelmä Nuorisotyöttömyys (15–24-vuotiaat) Suomessa oli 22 prosenttia kesäkuussa, seitsemän prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aiemmin. Suomessa oli vuonna 2022 noin 27 000 työtöntä nuorta, jotka eivät koskaan ole olleet pääasiallisesti työllisiä. Rakenteellista työttömyyttä voi ehkäistä käytännössä vaikuttamalla…

Sarastus | 2025-08-19 17:29:38 UTC | 73342

Suomen lähdeköyhä muinaisuus rikastuu loistavassa tutkimuksessa

TEEMU KESKISARJA – Monioppinut kieli- ym. tieteilijä Mikko K. Heikkilä on kirjoittanut todella kovan kirjan: Taruissa on totta. Suomalaisen perimätiedon ylenkatsottu historiallinen arvo (Warelia 2025). Aihe vaatii alkajaisiksi metodologista mietiskelyä. … Lue loppuun →

[63] [64] [65] [66] [67] [68] [69] [70] [71] [72] [73]