Asianharrastajien keskuudessa nimityksellä Mierontiekutsutaan Porin–Parkanon–Haapamäen rautatietä. Radan rakentaminen aloitettiin 1920- ja 1930-lukujen taitteessa ja koko osuuden avajaisia juhlittiin marraskuussa 1938. Mikään valtava menestys rata ei ollut. Henkilöliikenne loppui vuonna 1981 ja koko rata Parkanon ja Niinisalon…
Oulun poliisilaitoksen alueella oli kohtuullisen rauhallinen perjantai-ilta ja yö. Oulussa partiot ottivat kiinni useita rattijuoppoja illan aikana. Tehtävämäärällisesti Oulun poliisilaitoksen alueella vietettiin rauhallista perjantai-iltaa ja -yötä. Maakunnissa oli hyvin rauhallista, ja Oulun partioita työllistivät illan ja…
Jälleen uusi veitsihyökkäys Saksassa: tällä kertaa naisen kerrotaan puukottaneen kahtatoista ihmistä Hampurin päärautatieasemalla. Nainen on pidätetty. Motiivista ei ole tällä hetkellä tietoa. Saksan Hampurissa on tehty veitsihyökkäys. Naisen kerrotaan haavoittaneen useita ihmisiä päärautatieasemalla perjantai-iltana. Bildin mukaan…
Sanojen takana ei ole mitään.Olen lukenut näin, ihan kirjasta.En ole tuota mieltä. Laitan ajatuksen näkyviin arvostelemista varten. Oma arvosteluni on siis tältä osin kielteinen.Menemättä viisaustieteeseen huomautan silti, etten kannata I. Kantia tältä osin. Kun kohotan leukaani…
Konkurssin tehnyttä perheyrittäjää katsotaan lopun ikää talousrikollisena. Sen sijaan suuryrityksen konkurssiin ajanut palkattu johto ei...
Poliisi on ottanut epäiltyyn rikokseen kiinni yhden henkilön. Oulun poliisi tutkii perjantaina iltapäivällä Hiirosen kaupunginosassa tapahtunutta luhtitaloasunnon paloa tässä vaiheessa törkeänä tuhotyönä. Poliisi on ottanut epäiltyyn rikokseen kiinni yhden henkilön. Tulipalosta seurasi mittavat aineelliset vahingot. Paikalla…
Ruotsin yleisradioyhtiö SVT lähettää 6. kesäkuuta Ruotsin kansallispäivänä prime-time aikaan islamistien juhlintaa suorana. Artikkeli Ruotsin yleisradioyhtiö SVT lähettää kansallispäivän iltana suorana islamilaista juhlintaa julkaistiin ensimmäisen kerran .
The police are stepping up supervision and increasing police presence in Finland’s first so-called no-go area, located in the Myyrmäki district of Vantaa, for the summer months. Artikkeli Police to Increase Patrols and Visibility in Finland’s…
Jaksossa Lauri Hokkanen keskustelee Tuukka Kurun ja Terhi Kiemungin kanssa Sinimustan Liikkeen paluusta puolueeksi. Yhteensä kortteja kertyi tämän keräyksen aikana noin 5800 kappaletta, mikä tarkoittaa sitä, että korttikeräys saatiin päätökseen ensimmäistä kertaa nopeammin ja edellistä kertaa…
Euroopan neuvosto järjestää 27. toukokuuta kuulemisen Unkarin äänioikeuden riistämisestä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 7. artiklan nojalla, selviää Euroopan neuvoston julkaisemasta kokouksen esityslistasta.
Yhdysvaltain liittovaltion terveysviranomaiset ryhtyivät aktiivisesti toimiin "lykätäkseen yleisölle varoittamista" kuukausien ajan vuonna 2021 koskien mRNA-COVID-19-rokotteiden epäiltyjä sydänperäisiä komplikaatioista, senaattori Ron Johnsonin johtaman tutkintakomitean väliraportissa väitetään.
Miljardööri Elon Musk lopettaa omaisuuksiensa käyttämisen politiikkaan. Lausunto kuullaan kuukausia kestäneen kasvavan kritiikin jälkeen, joka kohdistuu miljardöörin vaikutusvaltaan Yhdysvaltain politiikkaan ja hänen rooliinsa Trumpin hallinnossa.