Vuosia sitten Juhana Vartiainen sai melkein minut uskomaan, että Ruotsin työttömyyspolitiikka on Suomea parempi. Työttömyysturva on Ruotsissa korkeampi kuin Suomessa mutta työttömän on otettava työpaikka vastaan halusi tai ei. Suomessakin pitäisi, mutta tämä ei toimi käytännössä.…
Hallitus valmistelee uutta lakia, mutta Åkesson haluaa pysäyttää karkotukset jo nyt, median ja puolueen naisjärjestön paineen alla. Ruotsidemokraattien (SD) naisjärjestö vaati hiljattain, että maassa luvatta oleskelevien karkotuksia pitäisi voida keskeyttää, mikäli henkilö ”hoitaa asiansa”. Nyt puolueen…
Ne Baltian suuret kansanmurhat Henrikin Liivinmaan kronikka. Suomennos Maijastiina Kahlos ja Raija Sarasti-Wilenius. Esipuhe Seppo Zetterberg. SKS 2003, 264 s. Aia silloin tällöin olen yrittänyt katajaiselle kansallemme kertoa, ettei asemamme Venäjän ja Ruotsin naapurissa ole nyt…
Sen sijaan pormestari tuomitsi ”valkoisen ylivallan kannattajien” islaminvastaisen mielenosoituksen. New Yorkin ensimmäinen muslimi pormestari, demokraatti ja sosialisti Zohran Mamdani, oli tuominnut virka-asuntonsa ulkopuolella pidetyn islaminvastaisen mielenosoituksen ja ”valkoisen ylivallan,” mutta ei ääri-islamia kahden vastamielenosoittajan heitettyä kaksi…
Hämeen poliisilla oli perjantai aamusta sunnuntai aamuun mennessä 590 tehtävää. Rattijuopumustehtäville poliisi lähti 18 kertaa, joista usea oli aiheellinen. Kotihälytyksiä kertyi nelisenkymmentä, pahoinpitely tehtäviä 15 ja erilaisiin häiriökäyttäytymisiin puututtiin 36 kertaa. PÄIJÄT-HÄME Lauantaina kello 16.20 aikaan…
Vetämäkurua pääsee Maantiekurua Suomulle. Juuri tämä oli ainoa reitti Kitiseltä Inariin, eivätkä löytyneiden kirjoitusten ja kirjojen mukaan kulkijat koskaan saaneet tietää, että idän puolella matalan harjanteen takana aukesi Luirojärven ja Lumikurun alue, parasta ja syvällisintä, mitä…
Suomessa on uutisoitu varsin vähän läntisen pallonpuoliskon pitkäikäisimmän ja vahvimman kommunistipesäkkeen tapahtumista. Siksi oli mielenkiintoista, että eilen tai tänään julkaistiin monissa suomalaismedioissaSTT:n tiedote, jonka mukaan "joukko mielenosoittajia turmeli lauantain vastaisena yönä maata hallitsevan kommunistisen puolueen aluetoimiston".Tapahtumasta saattoi löytää myös
Uudet rikosnimikkeet ja mahdollisuus liiketoimintakieltoon tekevät työperäisestä hyväksikäytöstä aiempaa riskialttiimpaa työnantajille. Hallitus esittää merkittäviä muutoksia rikoslakiin työperäisen hyväksikäytön torjumiseksi. Tavoitteena on puuttua nykyistä tehokkaammin alipalkkaukseen, perusteettomiin maksuihin ja muihin kohtuuttomiin työehtoihin, jotka ovat yleistyneet erityisesti matalapalkka-aloilla.…
Lauantaina aamulla poliisi tavoitti varkausrikokseen syyllistyneitä Kajaanissa ja Oulussa. Kajaanissa oli murtauduttu autoihin. Oulussa asiakas sieppasi kaupan kassasta käteistä rahaa. Lauantaina aamulla kello 7 jälkeen Kajaanin keskustassa murtauduttiin kahteen henkilöautoon. Tekijä oli ottanut molemmista autosta mukaansa…
Lähi-idän tilanne on siinä mielessä mielenkiintoinen, että monet alueen isot maat eivät ole Iranin puolella, vaan joidenkin suhteet Iraniin ovat hyvinkin vihamielisiä. Artikkeli Iran ja sen naapurit: liittolaisia, kilpailijoita ja tasapainoilijoita julkaistiin ensimmäisen kerran Pt-media.org.
Islamilaisissa maissa serkkuavioliitoilla on omanlaisensa funktio. Se vahvistaa sukujen sisäisiä hegemonioita. Sellaisen suvun yhtenäisyyttä on vaikea horjuttaa. Olletikin, että monien sukupolvien jälkeen vajakkius on omalla tasollaan. Artikkeli Ramadankalenterin erikoinen: Islamistien serkkuavioliitot julkaistiin ensimmäisen kerran Pt-media.org.…
Englannin terveysviranomaiset (NHS) lopettavat alaikäisten hormonihoidot vedoten puutteelliseen tutkimusnäyttöön. Englannin kansallinen terveydenhuolto (NHS) ilmoittaa lopettavansa testosteronin ja estrogeenin määräämisen alle 18‑vuotiaille niin sanotuille transnuorille, uutisoi GB News. Päätös perustuu laajaan kliiniseen arvioon, jonka johtopäätös oli yksiselitteinen:…