Tunnustan häpeäkseni, että en ole lukenut Laura Wimanin väitöskirjaa aiheesta, enkä sitä saa tänne junaan Bratislavan ja Budabestin välille. Siksi kirjoitan omiani. Ensi tuntumalla tuntuu selvältä, että kun talous kasvaa, valtio ja kunnat saavat enemmän verotuloja…
Öljyn hinta lähti uuteen nousuun futuurikaupassa, kun Iran ja sen tukemat Jemenin joukot kärjistivät jälleen iskujaan Lähi-idässä.
Saudi-Arabian lentokentät ovat joutuneet jälleen kuolonuhreja vaatineiden iskujen kohteeksi sen jälkeen, kun Jemenin joukkojen tekemässä iskussa lauantaina sai surmansa 13 ihmistä. Jemen on varoittanut ihmisiä menemästä lentokentille ja lentoyhtiöitä jatkamasta lentoliikennettä eskaloituvan konfliktin aikana.…
EU valmistelee tiukempia viisumisääntöjä Venäjän kansalaisille muun muassa Suomen ja Ruotsin painostuksesta. Venäjän-vastaisessa massasykoosissa olevat Pohjoismaat, että venäläiset voisivat hyödyntää EU:n vieraanvaraisuutta sabotaasin ja hybridihyökkäysten toteuttamiseen, vaikka mistään sellaisesta ei ole esitetty todisteita. Tiedotusvälineiden mukaan EU-komission…
EU hyväksyi uusia pakotteita Venäjän sotateollisuutta tukeneille toimijoille sekä henkilöille, jotka ovat olleet osallisena duumanvaalien järjestämiseen Ukrainalta laittomasti liitetyillä tai miehitetyillä alueilla. Kyseessä on tähän mennessä laajin listauskokonaisuus EU:n Venäjän vastaisissa pakotteissa.…
Ensilumien laskeutuessa Pohjois-Eurooppaan, EU on siirtymässä talvikauteen tilanteessa, jossa kaasuvarastojen täyttöaste on vuoden tähän aikaan alhaisin sitten tilastoinnin aloittamisen vuonna 2011.
Itävallan kansalliskonservatiivinen Vapauspuolue (FPÖ) on saavuttanut uudessa mielipidemittauksessa ennätyskorkean 41 prosentin kannatuksen itävaltalaisten keskuudessa ja vakiinnuttanut siten asemansa maan suurimpana puolueena selkeällä erolla globalistien oikeistoon ja vasemmistoon. Maan hallituksen kannatus on laskenut tasolle, jossa kolmen globalistipuolueen…
Tasavallan presidentin kansliaTiedote 62/202612.10.2026 Viron tasavallan presidentti Ülle Madise saapuu työvierailulle Suomeen keskiviikkona 14. lokakuuta 2026. Viron uuden presidentin ensimmäistä Suomen-vierailua isännöi tasavallan presidentti Alexander Stubb. Presidentti Stubb ja presidentti Madise tapaavat Presidentinlinnassa. Keskusteluiden aiheina ovat Suomen ja Viron kahdenvälisten…