Yksi länsimaissa viime vuosikymmeninä yhä suositummaksi nousseen arvoliberalismin seurauksista on ollut halu tunnistaa tunnistaa sukupuolesta riippuvia tarpeita erilaisiin lääketieteellisiin hoitoihin. Siksi oli mielenkiintoista huomata, ettäMadeline T. Olivier ja hänen kumppaninsa osoittivattuoreessa tutkimuksessaan, että neurotieteiden tutkimusartikkeleiden otsikoissa esiintyy
Hämeen poliisille kertyi tehtäviä perjantai aamusta sunnuntai aamuun 559 kappaletta. Päihtymyksen tai häiriökäyttäytymisen vuoksi kiinniotettiin 14 henkilöä. Rattijuopumusilmoituksia kirjattiin 3 kpl ja törkeitä rattijuopumuksia 3 kpl Perjantai-iltana klo 20:45 Jokioisilla Forssantiellä 26-vuotiaan miehen kuljettamalle henkilöautolle mitattiin…
Se piti selittää minulle, että olen toistanut saman suunnistusmurheen kuin isäni ja isoisäni. Pahin erehdykseni oli se tavallinen eli luulo, että ymmärrän ympäristöäni ja kohdittain itseäni, sen osana.Noin 70 vuotta olen ihmetellyt, aina kun asia on…
Oulun poliisia työllisti häiriökäyttäytymiset, tappelunnujakat sekä rattijuopot. Oulun poliisilaitoksen alueella kirjattiin sateisesta säästä huolimatta yli 200 tehtäväilmoitusta lauantai-illan ja sunnuntaiaamun välisenä aikana. Tehtävät olivat perin tavanomaisia, mm. häiriökäyttäytymisiä, humalaisten nujakointia ja säilöönottoja sekä rattijuopumuksia. Oulussa tavattiin…
Lounais-Suomen poliisilla oli lauantai-iltana 26. syyskuuta väkivaltarikokseen liittyvä tehtävä Naantalin kylpylän alueella. Hätäkeskuksen välittämän tehtävän mukaan Naantalin kylpylän aulassa on ammuttu ampuma-aseella ihmistä. Poliisi saavutti tehtäväpaikan nopeasti, suojasi ja eristi tapahtumapaikan. Poliisin alustavan käsityksen mukaan epäilty…
Lounais-Suomen poliisilla on käynnissä väkivaltatilanteeseen liittyvä tehtävä. Poliisi suorittaa tutkintaa alueella. Poliisi ei voi tässä vaiheessa kertoa enempää tehtävästä tutkinnallisista syistä. Poliisi kertoo tilanteesta lisää heti, kun se on mahdollista.
Helsingin keskustan elinvoima Olin eräässä suljetussa seminaarissa, jossa keskustelin Chatham house rule:n alaisuudessa Helsingin keskustan elinvoimaisuudesta. En siis kerro kenen ajatuksia varastan. Kaikkien kaupunkien keskustojen tilanne on muuttunut työnjaossa. Helsingin keskustasta on poistunut paljon sellaista, mitä…
Piirroskuva, jossa harmaiden ihmishahmojen keskellä yksi punainen ihmishahmo.
Venäjä ei ole Naapuruussopimuksen ratifioinnista 1992 lähtien tehnyt todistetusti mitään Suomea, suomalaisia tai elintärkeitä kansallisia etujamme vastaan, mutta lännen agendaohjatun valtamedian ja hallinnon yli 15 vuotta kiivastuen jatkunut russofobian lietsonta ja Venäjä-vastaisuus ovat ohjanneet suuren suomalaisyleisön…
Haavoittunut villisika liikkuu todennäköisesti Iisalmen eteläpuolelle Ahmon ja Sahin alueella Metsästyksen yhteydessä haavoittunutta villisikaa etsitään Ahmon ja Sahin alueella. Poliisi kehoittaa näillä alueilla liikkuvia kansalaisia huomioimaan mahdollisesti vaarallinen eläin ja maastossa liikkumista tulee välttää. Poliisi johtaa…
Itä-Suomen poliisilaitos tutkii Iisalmessa junavaunuihin kohdistunutta vahingontekoa ja pyytää havaintoja. Itä-Suomen poliisilaitos tutkii Iisalmessa junavaunuihin kohdistunutta vahingontekoa ja pyytää mahdollisia havaintoja tapahtuneesta. Rikoksen epäillään tapahtuneen Iisalmen juna-aseman ratapiha-alueella keskiviikon ja torstain 23.-24.9.2026 välisenä aikana. Junavaunuja on…
Oulussa toteutettiin perjantaina 25.9. taksiliikenteen yhteisvalvonta yhteistyössä Oulun poliisilaitoksen, Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin, Verohallinnon ja Lupa- ja valvontaviraston kanssa. Valvonnan aikana tarkastettiin yhteensä 77 taksia. Perjantaina Oulussa toteutetussa valvontaiskussa tarkastettiin 77 taksia, joista 18:ssa oli puutteita.…